Pitsi on POP Salon Veturitallissa vielä 17.9. saakka

                                       

Kävin kolmannen kerran Salon Veturitallin Pitsi on POP –näyttelyssä. Tällä kertaa kuvasin myös lyhyen videon, jonka äänenlaadussa on paljon toivomisen varaa. Videon tallennusta edelsi mielenkiintoinen keskustelu kuvien käyttöluvista ja tekijänoikeuksista, asia tuntuu olevan aina vaan ajankohtainen. Juurihan Espoon Ison Omenan vedenpaisumuksesta levitettiin videota, jolla vaikutti olevan monta isää. Kotona huomasin tehneeni typerän virheen: mainitsen videolla Helena Hietasen Teknopitsin yhteydessä Vekkulan olevan Tampereella, mutta sehän on tietenkin Linnanmäellä, eikä Särkänniemessä.

Videolla näkyvien teosten ohella tykkäsin Merja Tanhuan valokuvista, joissa alakoululaiset ovat saaneet pukeutua sellaisiin rooliasuihin, kuin itse haluavat. Tanhuan muotokuvien queer-näkökulma on hienovarainen: lapset leikkivät sukupuolia toisin. Lapsuutta tekee mieli muutenkin romantisoida ajaksi, jolloin kaikki on vielä avoinna ja mahdollista, mutta tosiasiassahan näin ei ole. Riippuu millaiseen perheeseen, luokkaan, kulttuuriin ja maailmanaikaan lapsi syntyy.

Näytteillä on myös Romina Ressian Bubble Gum, eli muotokuva kulmiaan rypistävästä, purkkapalloa puhaltavasta tytöstä. Tämän muotokuvan mittasuhteet jättävät samaan tilaan ripustetut, Pernajan Tervikin kartanosta lainassa olevat 1600-luvun edustusmuotokuvat varjoonsa. Ressian jättimäinen värivalokuva (225x150 cm) kertoo hyperindividualismin aikakaudesta. Muotokuvan nainen voisi olla joku Instagram-julkimo, jonka selfiet ovat keskimääräistä kunnianhimoisemmin rakennettuja.

Kalliissa ja hitaassa prosessissa syntyvä pitsi on ollut yksi niistä lukemattomista attribuuteista, joita silmäätekevien muotokuvat ovat aikojen saatossa vaatineet ollakseen in fashion. Kun nykyisin puhutaan blogien ja vaikkapa juuri Instagramin välittämästä todellisuuskuvasta, mainitaan usein, että niissä näkyy varta vasten rakennettua fantasiaelämää. Siinä ole mitään uutta. Mietin sosiaalista mediaa ja nykyajan muodikasta elämää. Säätyläiset saivat muodikkaan elämäntyylinsä oikeutuksen jumalalta. Entä nykyisin?

Ottamalla silloin tällöin luontokuvia ulkomuotonsa jokaisen elementin makuarvostelun kohteeksi kohottanut, mutta tiedostava tyyliniekka voi todistaa, että välittää yhteisistä asioista, on sosiaalisesti ja ekologisesti valveutunut. Voi olla pinnallinen, mutta silti hyvisten puolella. Mikäli pitäisi mainita yksi somekuvien ominaisuus, mikä kertoo kaikkein selvimmin siitä, että tämän tai tuon tilin omistaja on in fashion, vastaisin luultavasti kuvien synnyttämä liikkuvuuden vaikutelma. 

Naamojen ja paikkojen on vaihduttava, vaikka tukikohta on olemassa Turussa, Helsingissä, Tampereen Nekalassa tai missä vaan. Location, location, location. Mitä näyttelystä siis jäi käteen? Ajattelen, että jos hyvikset alkavat käyttää yhä enemmän sellaisia statussymboleja, jotka kertovat (liiasta) muotitietoisuudesta, on syytä epäluuloon.