Aki Kaurismäki: Tulitikkutehtaan tyttö (1990)

Aki Kaurismäen elokuvassa Tulitikkutehtaan tyttö (1990) kermainen leivonnainen, naistenlehti, popmusiikki, tupakka ja rakkausromaani ovat työläisnaisen, Iris Rukan (Kati Outinen) kukkarolle sopivia irtiottoja nuutuneesta todellisuudesta. Kaurismäen elokuville tyypillinen lakoninen lämpö puuttuu elokuvahahmojen väliltä lähes täysin, kuten myös solidaarisuus. Arielissa ei voisi olla niin, että Taisto pettäisi Mikkosen tai toisinpäin. Tulitikkutehtaan tytöt menevät peräkanaa vuoronsa päätyttyä pukuhuoneeseen, istuvat ja tupakoivat vierekkäin, mutta eivät saa mitään tukea toisiltaan. Kaikilla on omat yksityiselämässä raivoavat sotansa, jotka vievät voimat. Iris menee joka ilta kotiin sisäpihan ovesta, joka on paljon puhuvasti roskalaatikkorivistön takana. Kotona Iriksen passausta odottavat viinaan menevät vanhemmat, ja syy tähän asumisjärjestelyyn lienee taloudellinen.

Romanttinen viihde tarjoaa elämän ainutlaatuisuuden harhaa luokkatietoisuuden sijaan. Tavaroiden taikavoimista ovat kirjoittaneet monet.  Yhä on vaikeaa selittää, miksi kulutushyödykkeet/turhakkeet niin tehokkaasti blokkaavat määrätietoista toimintaa, ja saavat ihmiset tyytymään osaansa. Kun pengon nettikauppojen tarjontaa, ajattelen etsiväni persoonaani kuvastavia vaatteita ja varusteita. Oikeastaan olen tilanteen ja ennen kaikkea nykyhetken vanki, eikä mikään tule muuttumaan, sillä hyvän ja kauniin elämän fragmenttien tai part-objectien tenho on liian suuri. Ja niitä on loputtomasti. Kaurismäen vasemmistolaisuus ei ainakaan tämän elokuvan perusteella ole sokeaa. Elokuva tuntuu olevan tietoinen siitä, millaisia voimia oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa ajavilla on vastassa. 

Elokuvan konna, Iriksen viettelevä, naisia kertakuluttava Aarne on immuuni parisuhdehömpötyksen suhteen. Kun Iris tulee raskaaksi, Aarne lähettää kirjoituskoneella hakatun viestin: Hankkiudu toukasta eroon. Hieman harhainen Iris tuo mieleeni ampumaradalla kolme ihmistä ampuneen Sanna Sillanpään, joka kuvitteli itselleen aviomiehen. Pitäisikö Aarneen suhtautua suopeammin, koska hän ikään kuin tarjoaa Irikselle punaista pilleriä á la Matrix olemalla kaikkea muuta kuin unelmien mies? Wake up, bitch! 

Tulitikkutehtaan tyttö alkaa tuotantolinjan esittelyllä. Koneiden ja työntekijöiden liikkeissä on ulkopuoliselle tarkkailijalle avautuvaa meditatiivista kauneutta. Fordismissa rationalisoitu massatuotanto ja työläisten ostovoima muodostivat onnellisen avioliiton. Duunareiden tarpeeksi suuret palkat mahdollistivat sen, että onnea saattoi kantaa kotiin kaupoista. Mutta mitä tapahtuu, kun vakituiset työsuhteet ja kokonaiset teollisuudenalat katoavat? Unelmien ostamisesta tulee yhä vaikeampaa. Sinänsä hyvin toimeen tulevien ja prekariaatin elämät eivät eroa toisistaan, sillä kaikki rakentavat elämäänsä kulutuksen varaan.

Fordismissa ei ole niinkään kyse liukuhihnasta ja koneista, vaan työn rationalisoinnista. Robotisaatio tehostaa tuotantoa, mutta se on asenteena levinnyt teollisuudesta esimerkiksi hoivatyöhön. On ”rationaalista”, että työvoimakustannusten minimoimiseksi sairaat ja vanhukset lääkitään mykiksi, liikkumattomiksi lihakimpaleiksi.

Tulitikkutehtaan tytön loppuratkaisu on myrkyllinen. Loppukohtausten taustaäänenä kuuluu jäätävän tuulen tuiverrusta, minkä oletan olevan nyökkäys Pienen tulitikkutytön suuntaan. HC Andersenin oudossa sadussa, jolla ei tunnu olevan minkäänlaista moraalista opetusta, tulitikkuja kadulla myyvä pikkutyttö jäätyy kuoliaaksi uudenvuoden päivänä. Iriksen motiivia voisi kuvailla sanoilla ”paska elämä muiden armoilla, ikuisesti”.