Hiljattain perussuomalaisten varapuheenjohtaja Riikka Purra esitti, että naapurimaamme Ruotsin tapauksessa väestönmuutosta ei enää voi estää mikään. Purran mukaan vuonna 2002 Ruotsissa 73 prosenttia 15-44-vuotiaista oli syntynyt kahdelle ruotsalaiselle vanhemmalle, kun taas vuonna 2018 tuo osuus oli enää 60 prosenttia. Lisäksi varapuheenjohtaja oli sitä mieltä, että kaikki järkevät ihmiset ymmärtävät, että eurooppalaisten maahanmuuttajien vaikutus yhteiskuntaan ei ole samanlainen kuin vaikkapa afganistanilaisten maahanmuuttajien. Tällä kommentilla hän tuskin tarkoitti sitä, että afganistanilaiset ovat tervetulleita. Purran maalailut saivat minut miettimään Suomen historian kenties tunnetuinta väestönmuutosta. Noin 5000 vuotta sitten Suomenniemelle saapui turkiksia metsästävän pyyntiyhteisön seuraksi Baltian suunnilta vasarakirveskansa, joka tunnetaan myös nuorakeraamisena kulttuurina. He olivat kotoisin nykyisten Venäjän ja Ukrainan seutuvilta, ja hetken nahistelun jälkeen uudet ja vanhat yhteisöt löysivät yhteistyön, kävivät kauppaa keskenään ja vähitellen sulautuivat toisiinsa. Tulijat toivat mukanaan maanviljelyn ja karjanhoidon alueellemme. Se voi olla vaikeaa myöntää sellaisille, joiden mukaan idästä ei koskaan ole tullut Suomeen mitään edistyksellistä ja hyvää!
Suuri muutos on tälläkin hetkellä käynnissä Suomessa, nimittäin matalapalkkaisilla aloilla. Opintojeni aikana olen ollut muun muassa siivoojana ja blokkarina, ja kaikissa työpaikoissa olen saanut todistaa Suomen muutosta. Juuri siivous- sekä ravitsemusalalla maahanmuuttajia työskenteleekin paljon. Tällä hetkellä olen tekstiilihuoltajana, ja työkavereistani todella suuri osa on kotoisin itäisestä Euroopasta ja Aasiasta. Työni on pyykin viikkausta ja koneiden täyttöä sekä purkua. Kun viikkaan työpisteelläni, pestyjen haalareiden nimilapuissa vilahtaa sellaisia nimiä kuin Edin, Roman, Ismael, Yanar ja Arnis. Maahanmuuttajien Suomi ei kimalla kuin sateenkaari, sen väri on virttynyt sininen. Kipinöiden polttama reikäinen, moneen kertaan paikattu haalari kertoo kovasta työnteosta.
En tiedä, miksi kaikki työkaverini ovat tulleet Suomeen. En osaa sanoa, ovatko he saapuneet maahamme työn vai rakkauden perässä. Myös se, miten Suomi muuttuu tällä kertaa, on vielä hämärän peitossa. Sen voi kuitenkin sanoa, että kaikki niin kutsutut kulttuurin törmäykset, joita olen kokenut, ovat omasta mielestäni johtuneet pikemminkin työtapojen ja persoonien, eivätkä kulttuurien hankauksesta. Eräänä päivänä sain venäläiseltä työkaveriltani läpsäisyn ranteelle, kun en osannut. Ollessani bussisiivooja kosovolainen työkaverini sai minut hiiltymään, kun vuoroni jo päättyessä kävi ilmi, että neljä bussia on vielä siivoamatta. Erehdys johtui siitä, että toisin kuin minä, työkaverini ei merkinnyt siivoamiaan busseja laittamalla sinisen muovipussin tuulilasiin pyyhkimien alle, jolloin en pysynyt kärryillä siitä, mitkä autot hän oli käynyt läpi. Näistä pikku kupruista ei kuitenkaan saa aikaiseksi maailmojen sotaa. Bosniasta kotoisin oleva entinen työkaverini on koulutukseltaan merkonomi, mutta en koskaan kuullut hänen valittavan sitä, että hän joutuu siivoamaan muiden jälkiä, vaikka on oikeasti valkokaulustyöläinen. Maahanmuuttajilta olenkin oppinut, että unelmat pitää säilyttää, mutta sillä aikaa, kun valmistelee maailmanvalloitusta, kannattaa kaikki vastaan tulevat työt tehdä kunnolla.
Suuri muutos on tälläkin hetkellä käynnissä Suomessa, nimittäin matalapalkkaisilla aloilla. Opintojeni aikana olen ollut muun muassa siivoojana ja blokkarina, ja kaikissa työpaikoissa olen saanut todistaa Suomen muutosta. Juuri siivous- sekä ravitsemusalalla maahanmuuttajia työskenteleekin paljon. Tällä hetkellä olen tekstiilihuoltajana, ja työkavereistani todella suuri osa on kotoisin itäisestä Euroopasta ja Aasiasta. Työni on pyykin viikkausta ja koneiden täyttöä sekä purkua. Kun viikkaan työpisteelläni, pestyjen haalareiden nimilapuissa vilahtaa sellaisia nimiä kuin Edin, Roman, Ismael, Yanar ja Arnis. Maahanmuuttajien Suomi ei kimalla kuin sateenkaari, sen väri on virttynyt sininen. Kipinöiden polttama reikäinen, moneen kertaan paikattu haalari kertoo kovasta työnteosta.
En tiedä, miksi kaikki työkaverini ovat tulleet Suomeen. En osaa sanoa, ovatko he saapuneet maahamme työn vai rakkauden perässä. Myös se, miten Suomi muuttuu tällä kertaa, on vielä hämärän peitossa. Sen voi kuitenkin sanoa, että kaikki niin kutsutut kulttuurin törmäykset, joita olen kokenut, ovat omasta mielestäni johtuneet pikemminkin työtapojen ja persoonien, eivätkä kulttuurien hankauksesta. Eräänä päivänä sain venäläiseltä työkaveriltani läpsäisyn ranteelle, kun en osannut. Ollessani bussisiivooja kosovolainen työkaverini sai minut hiiltymään, kun vuoroni jo päättyessä kävi ilmi, että neljä bussia on vielä siivoamatta. Erehdys johtui siitä, että toisin kuin minä, työkaverini ei merkinnyt siivoamiaan busseja laittamalla sinisen muovipussin tuulilasiin pyyhkimien alle, jolloin en pysynyt kärryillä siitä, mitkä autot hän oli käynyt läpi. Näistä pikku kupruista ei kuitenkaan saa aikaiseksi maailmojen sotaa. Bosniasta kotoisin oleva entinen työkaverini on koulutukseltaan merkonomi, mutta en koskaan kuullut hänen valittavan sitä, että hän joutuu siivoamaan muiden jälkiä, vaikka on oikeasti valkokaulustyöläinen. Maahanmuuttajilta olenkin oppinut, että unelmat pitää säilyttää, mutta sillä aikaa, kun valmistelee maailmanvalloitusta, kannattaa kaikki vastaan tulevat työt tehdä kunnolla.
Kommentit
Lähetä kommentti