Tadas Šarūnas: Muotokuva toiston paikkana

Muotokuvan käyttötavat

Muotokuvan perinteessä kuva on alun perin kertonut henkilön korkeasta yhteiskunnallisesta asemasta, myöhemmin muotokuva on ollut ikkuna ihmisen sisäiseen maailmaan, hänen minuuteensa, jonka taiteilija osaa loihtia esille. Altti Kuusamo katsoo, että muotokuva on historiansa aikana muuttunut pelkästä ulkoisen näköisyyden tavoittelusta kohti persoonakohtaisempaa elävöittämistä. Renessanssin muotokuvissa keskeistä oli statuksen esittely, yksilöllisiä muotokuvia tehtiin Kuusamon mukaan ensi kertaa 1700-luvulla. Hänelle yksilöllisyys tarkoittaa muotokuvan esittämän henkilön persoonallista, katsojaan reagoivaa läsnäoloa. 

 Muotokuvan käsitteeseen kuuluu kuitenkin edelleen se, että se on näköinen. Ernst van Alphenin mukaan muotokuva ei kuitenkaan tee meihin vaikutusta sen takia, että tajuamme henkilön ainutlaatuisuuden pintaa katsomalla, vaan siksi, että muotokuva on sopimus. Muotokuva on sopimus siitä, että se kuvaa oikeasti olemassa olevaa ihmistä ja tarjoaa ikkunan henkilön minuuteen.

Roland Barthesin mukaan valokuvassa ihminen esitetään aina doxan mukaan, toisten silmin. Barthesille valokuvaus on latistamista, koska ihminen voidaan esittää vain stereotyyppinä. Tästä seuraa, että valokuva vieraannuttaa ihmisen itsestään. Konventionaalinen esittäminen ei kuitenkaan koske vain valokuvausta. Muotokuvan perinteessä esitystavat ovat vaihtuneet ajan kuluessa, fysionomisesta vastaavuudesta on siirrytty läsnäolon vangitsemiseen, mutta muotokuva on kuitenkin noudattanut decorumia. 

 Vieläkin hallitsijamuotokuvan perillisten, esimerkiksi tasavallan presidentin muotokuvan, on täytettävä tietyt kriteerit: vallankäyttäjän kuvan on kerrottava vallasta. Esimerkiksi Michelle Obaman muotokuvassa huone kertoo kaikilla yksityiskohdillaan siitä, että se on vallan ytimessä, ja Obaman olemus kertoo siitä, että hän edustaa valtaa. Decorumiin kuuluu myös, että kansanihmistä ei kuulu esittää yhtä isossa formaatissa kuin hallitsijaa. Muotokuvaukseen liittyviä yliyksilöllisiä sääntöjä voi siis kutsua doxaksi tai decorumiksi. Ne ovat sääntöjä, jotka ohjaavat esittämään ihmisen stereotyyppisesti.

Francis Bacon on muotokuvissaan pyrkinyt taistelemaan latistamista vastaan esittämällä henkilöt groteskeina hahmoina, joiden kasvot muistuttavat lihanaamioita. Marlene Dumas on taiteessaan kritisoinut muotokuvan käyttö- ja tulkintatapoja. Hän kysyy, voiko muotokuva vangita ihmisten sisäisen olemuksen, ja millä ehdoilla. Porvarillinen muotokuva on ollut länsimaisten, hyväosaisten ihmisten identiteetin pönkittäjä ja yksinoikeus. Porvarillisessa muotokuvassa henkilö kuvataan sekä menestyväksi että yksilölliseksi persoonaksi, kun taas tummaihoisia on kuvattu eläimellisesti. Kumpikin esittämisen tapa kuuluu doxaan – ihmiset esitetään yliyksilöllisten sääntöjen mukaan, ikään kuin toisintaen jo olemassa olevia kuvia.

Nykyisin monet taiteilijat ovat Dumas’n tavoin kiinnostuneita muotokuvasta, koska sen avulla voi tutkia representaation ongelmia ja minuuden rakentumista: subjekti rakentuu kuvassa, minkä perimmäinen viittauskohde on pikemminkin toiset kuvat kuin elävä ihminen. On monia keinoja, joiden avulla taiteilija voi tehdä näkyväksi sen, että kuva ei ole ikkuna todellisuuteen, vaan pintaa sekä tulkintaa ajatellen riippuvainen toisista kuvista. 

 Rikkomalla muotokuvan konventioita vaikkapa asentojen, ilmeiden, valaistuksen ja rajausten vääristelyllä katsojia voi vieraannuttaa niin, että kuva ei tunnu esittävän läpinäkyvästi jonkun ihmisen ainutlaatuisuutta. Vääristelyn avulla muotokuva voi kommentoida omaa keinotekoisuuttaan ja kaikkien muotokuvien lupausta läpinäkyvyydestä. Kuva ei voi olla läpinäkyvä ikkuna, koska visuaaliset esitykset perustuvat aiemmin nähtyyn eli toistoon.

Šarūnaksen Omassa paikassa- kuvasarja, johon tarkastelemani valokuva kuuluu, kommentoi intiimin ainutlaatuisuuden esittämistä. Esityskonventiot ulottuvat kotialbumeihin saakka: yksityistilaisuudet rakkaiden ihmisten kanssa esitetään kaavamaisesti. Mikäli asiaa pysähtyy pohtimaan, voi tuntua oudolta, että voi olla luonnolliselta tuntuvia, jos ei ainoita oikeita, niin kuitenkin hyvin säädeltyjä tapoja esittää perheen yhteisiä hetkiä, kuten häitä ja lakkiaisia. Esimerkiksi kehyksiin päätyvä hääkuva on kaksoismuotokuva, jossa ei kuulu näkyä muita ihmisiä. Ernst van Alphenin mukaan muotokuva onkin epäluonnollinen, koska ihmiset eristetään kuvassa omaan ainutlaatuiseen olemiseensa.

Valitsemani Tadas Šarūnaksen kuva voidaan liittää representaatiokriittiseen perinteeseen, jossa käytetään hyväksi muotokuvaa, sen konventioita. Kuvan henkilöä ei ole nimetty, hän jää tuntemattomaksi. Tiedän kuitenkin, että valokuva ei ole Šarūnaksen omakuva. Nimettömänä kuvan henkilö tuntuu olevan toisaalla, vaikka hän on katseineen hyvinkin läsnä. Tarkastelen kuvaa kuitenkin enemmän representaation konventioiden näkökulmasta, enkä pohdi kuvan mahdollisuuksia viitata sen ulkopuoliseen elämään.

Muotokuva ja representaation kritiikki

Valitsin analyysini kohteeksi Šarūnaksen valokuvan, koska se muistutti minua jostakin. Tämä on myös Šarūnaksen valokuvan ja sen laajemman viitekehyksen, Omassa paikassa- kuvasarjan, punainen lanka: kuvat muistuttavat muista kuvista. Valokuva tuntui tutulta, koska ensinnäkin siinä kuvatun henkilön olemus toi mieleeni Antti Nylénistä otetut kuvat, joissa hän esiintyy hieman räytyneen ja varautuneen oloisena. Kuvasarjan snapshot -estetiikka taas muistuttaa minua muun muassa Pekka Turusen Against the Wall-valokuvasarjasta, mutta Šarūnaksen ja Turusen kuvien erot ovat silti mielenkiintoisempia. Heidän kuviensa vertailu auttoi minua täsmentämään itselleni, mikä Šarūnaksen kuvassa on merkityksellistä. Šarūnas kertoo Cargo Collectiven sivuilla kuvasarjastaan seuraavasti:

It is contemplation on representation of the self and its’ imprint on the close environment. Friends and complete strangers are giving their dignified look at the viewer. Snapshots of private environment and landscapes are given as the hints of their social status. These pictures were produced as a critical commentary on usual practices of representation in Lithuanian visual culture.
Šarūnas siis tarkastelee kriittisesti representaation konventioita. Kuvasarjaan kuuluu maisemakuvia ja intiimejä tilanteita tai ympäristöjä esittäviä kuvia. Näiden aiheiden suosio kertoo niiden representaatioiden merkityksestä ihmisille, mutta ne eivät tietenkään ole vain liettualaiselle kuvakulttuurille tyypillisiä kuvia.  Sarjassa esiintyvät pornografiset poseeraukset, hääkuvat ja street style -sivustoille tyypillinen kokovartalokuva ovat tuttuja kaikkialla. Muotokuva on kansainvälinen kuvatyyppi, ja kaikki edellä mainitut kuvalliset esitykset käyttävät sitä hyväkseen.  

 Kuvaamalla kuvia, kotien seinille kehystettyjä valokuvia perheenjäsenistä, instituutioiden käytäville sijoitettuja, arvokkuutta huokuvia muotokuvamaalauksia sekä kaapin oveen liimattuja pin-uppeja Šarūnas näyttää kuvaamisen ennakkoehtoja, oli kyseessä sitten kadulla otettu snapshot tai aikaa vaativa maalaus. Emme katso ympäristöämme uusin silmin, vaan uusi kuva viittaa aina jo olemassa oleviin kuviin.

Muotokuvan perinteessä on henkilön näköisyyden lisäksi ollut tärkeää myös se, millaisessa ympäristössä hänet on kuvattu. Tarkastelemani kuva ei noudata porvarillisen miljöömuotokuvan perinnettä, jossa ympäristö on kuvatun henkilön ainutlaatuisuuden taustatukena. Šarūnas kiinnittää vääristelyllä katsojan huomion kuvatun henkilön ja ympäristön suhteeseen, ja kommentoi siten miljöömuotokuvan konventioita.


Ympäristön ja henkilön suhde muotokuvassa

Šarūnaksen kuvan tilanne tuntuu keinotekoiselta. Nuori, parrakas ja pitkätukkainen mies seisoo selkä seinää vasten jalat yhdessä, pidellen molemmin käsin ruukkukasvia rintansa edessä. Hän katsoo hieman yläviistosta ja itsetietoisen näköisenä ulos kuvasta, ja on ehkä hieman kyllästyneenkin oloinen. Päällään hänellä on ryppyinen ruutupaita ja farkut. Kuva on rajattu miehen reisien kohdalta niin, että se tekee minulle hieman kiikkerän olon. Miehen vieressä seinänvierustalla on joku taso, jonka päälle laitettu liina toistaa häiritsevällä tavalla miehen paidan kuosia, ei kuitenkaan yksi yhteen. Muuta rekvisiittaa kuvassa ei ole ruukkukasvia lukuun ottamatta. Salamavalo heijastuu paljaasta seinästä, mikä alleviivaa kuvan snapshot – luonnetta. Ilmeestä päätellen kirkas välähdys ei mitä ilmeisimmin ole yllättänyt miestä.

 Seinän vihreä väri korostuu kirkkaassa valossa ja vahvistaa tilanteen surrealistisuutta. Valo heittää selvän varjon miehen sivulle ja saa katsojan huomion kohdentumaan siihen muuten minimalistisessa sommitelmassa. Šarūnaksen snapshot esittää henkilön kuvaksi muuttumista ja kommentoi siihen liittyviä lainalaisuuksia - varjo on kuvatun henkilön osittainen kopio, ei hänen täydellinen toisintonsa. Muotokuva on näköisyydestäkin huolimatta vain osittainen kopio, eikä se kykene paljastamaan sisintä, koska se on pintaa aivan kuten varjo seinällä. Ehkä Šarūnaksen kuvaaman henkilön ylenkatse juontuu tämän ymmärtämisestä.




Tilan esittämisellä ja rajauksella on tärkeä merkitys muotokuvissa. Kuusamon mukaan perinteisessä muotokuvassa tausta vahvistaa henkilön identiteettiä. Tila ei toisin sanoen ole neutraalia kehystystä, vaan Šarūnasta lainaten henkilön minuus painaa jälkensä ympäristöön. Tila heijastaa henkilön statusta ylhäisön ja porvariston muotokuvissa. Muotokuvatutkimuksen kurssilla tutkimme muun muassa Daniel Nyblinin ottamaa valokuvaa, jossa Anna Sinebrychoff oli kuvattu Bulevardin kodissaan. Kaikki hänen ympärillään oleva kertoi hänen korkeasta statuksestaan. 

 Naturalistisessa miljöömuotokuvamaalauksessa henkilö upotettiin hänelle tyypilliseen työskentelytilaan, kuten kurssilla esitetyssä pappismuotokuvassa. Ympäristön yksityiskohdat voivat myös kertoa henkilön kiinnostuksen kohteista tai elämäntavoista, kuten Kuusamon tarkastelemassa Henri Bromsin epäkonventionaalisessa muotokuvassa.


Pekka Turusen Against the Wall-sarjan kuvat ovat miljöömuotokuvia, Šarūnas kommentoi kuvatun henkilön ja ympäristön suhdetta. Turusen kuvissa ihmiset seisovat tai istuvat raskaasti puetuin jaloin kuvan keskipisteessä. Ympäristön ja henkilöiden suhde tuntuu luonnolliselta, vaikka sisältäisikin kitkaa. Ihmiset esitetään juurevina maalaisina, vaikka esimerkiksi punkkariuteen kuuluu ajatus ympäristön haastamisesta. Punkkarin kuva on otettu Ilomantsissa. 

 Kuvasarjan nimestä huolimatta ihmiset eivät ole selkä seinää vasten, heidän ympärillään on tilaa. Kuvat toistavat klisettä suomalaisista olosuhteet selättävinä, hieman hulluina eksentrikkoina. Ehkä kovissa oloissa viihtyvät ihmiset tarvitsevatkin paljon tilaa ympärilleen. Salamavalon raaka käyttö asuinhuoneissa synnyttää vaikutelman, että kuvia otettaessa ei ole yritetty luoda tunnelmaa valon ammattimaisen kohdennuksen avulla - kuvaaja on vain ollut paikalla painamassa nappia. Amatöörimäinen vaikutelma voi olla harkittua.


Toinen Turusen kuva esittää pohjoiskarjalaista vanhempaa miestä omassa kodissaan. Turusen kuvasarjan henkilöt esiintyvät nimillään Against the Wall -kirjassa. Taustatarina, tyhjentyneen maaseudun dokumentointi, asettaa raamit kuvien tulkinnalle, eivätkä kuvat poikkea muotokuvan konventioista sillä tavalla, että tulkinta muuttuisi. Salamavalo heijastuu keinutuolin takana kaapin ovessa ja paljastaa tuvan yksityiskohtia. Miehen vaatetus ja ilme kertovat epäsuorasti, että kuvan ottamiseen ei ole kauaa aikaa, ja että snapshot -estetiikka saattaisi johtua myös kuvan henkilöstä.

 Tähän ja moneen muuhun Turusen kuvasarjan kuvaan verrattuna Šarūnaksen valokuvassa näkyvä salamavalon heijastus tuntuu merkitsevän enemmän. Kuvia vertailemalla huomaa myös, miten rajaus ja sommittelu vaikuttavat tilan tuntuun ja sitä kautta tunnelmaan ehkä jopa enemmän kuin kasvojen ilme.

Representaatio toistona

Šarūnaksen kuvassa ympäristön ja kuvatun henkilön yhteys katkaistaan epämukavalla rajauksella. Miehen pään vieressä näkyvän salamavalon heijastuksen koko kertoo liiasta läheisyydestä ja lisää epämukavuuden tunnetta. Mies seisoo ikään kuin litistyneessä tilassa. Hän on muuttumassa kuvaksi, yrittääkö hän kenties suojella itseään pitelemällään esineellä? Pöytäliinan ja ruutupaidan kuosien samankaltaisuus on outoa. Freudille unheimlich merkitsee elottoman ja elollisen eron katoamista, ja siitä syntyvää epätodellisuuden tunnetta. 

 Outouden tunne voi syntyä myös toistosta, jolle ei ole selitystä. Geometrisen kuvioinnin toistuessa liinassa ja paidassa herää katsojassa kysymys, kuka tai mikä painaa jälkensä ympäristöönsä, elollinen vai eloton. Samalla miehen varjo, sekin elottoman ja elollisen väliin sijoittuva ilmiö, tuntuu saavan uhkaavia piirteitä. Varjo on muotokuvan perinteessä liittynyt kaksoisolentoteemaan. Vääristynyt kopio uhkaa ottaa esikuvansa paikan kokonaan - Baconin mielestä representaatio olikin kuolettavaa.



Šarūnaksen ottamassa valokuvassa ei kuitenkaan olla näin syvissä vesissä, vaan hän tarkastelee kevyemmällä otteella representaation liittyvää toistoa, joka Barthesin mukaan vieraannuttaa ihmisen itsestään. Valokuva on eloton esine, jolla on kuitenkin oma elämänsä kuvien viittaussuhteiden verkostossa, jonka osaksi kuvassa oleva ihminen päätyy. Ihminen ei välttämättä ole perillä kaikista hänestä otetuista kuvista, eikä hän tällöin voi vaikuttaa siihen, millaiseen kontekstiin kuvat asetetaan. Šarūnaksen kuvasarjan muut valokuvat kertovat tästä representaatioon liittyvästä ilmiöstä. Pin-up- koosteessa kaikki naiset edustavat korostetusti samaa toistuvaa tyyppiä. 

 Tarkasteluni kohteena olevassa kuvassa sen sijaan korostuu itse kuvan ottamisen hetki, jossa toisto on silti jo läsnä samanlaisissa kuoseissa ja seinälle heittyvässä varjossa. Ehkä varjoa ei pitäisikään tulkita miehen jäljeksi, vaan syy- ja seuraussuhteen voi kääntää toisin päin. Kuvan hieman surrealistinen tunnelma johdattaa tällaiseen lukutapaan. Tähän liittyen Kuusamo on todennut, että muotokuvan tekovaiheessa ihmisen päälle lisätään toinen kerros. Se ei ole pelkästään hänen jälkensä, vaan riippuvainen yliyksilöllisistä representaation säännöistä. Ehkä tähän voi suhtautua myös huumorilla: ”Draw me like your French girls.” Maalaus ja valokuva eivät mielestäni eroa tämän suhteen: valokuva ei vain rekisteröi todellisuutta niin kuin se on, vaan representoi. 

Graham Clarke on August Sanderin kuvia tutkiessaan kirjoittanut taustan ja kuvatun henkilön persoonallisuuden suhteista. Perinteisessä muotokuvassa itsetietoinen subjekti hallitsee tilaa, ja tila tulkitaan sosiaalisen aseman ja henkilökohtaisen persoonan heijastumaksi. Muurarimestarin takana näkyvä kivirakennus ei kerro vain kuvatun henkilön ammatista, vaan vakaan muurin työstetty ulkonäkö esittää väittämän sen edessä seisovan henkilön persoonasta. Myös Turusen muotokuvat houkuttelevat tällaiseen lukutapaan. En voi katsoa niitä ilman, että suomalaiseen kansanluonteeseen liittyvä klisee luonnonolojen ja henkisen elämän yhtäläisyyksistä nousee mieleeni. 

 Muotokuvassa kuvatun henkilön ja taustan välillä on joku jatkuvuus, eikä katsoja välttämättä ole tietoinen siitä, miten suoraksi hän yhteyden tulkitsee. Mitään luonnollista jatkuvuutta henkilön ja taustan välillä ei kuvassa kuitenkaan ole, tulkinta perustuu konventiolle. Vääristelemällä ympäristön ja kuvatun henkilön suhdetta esimerkiksi Šarūnaksen tavoin lukutavan voi tehdä näkyväksi.

Kuvat tulkinnan avaimina

Šarūnaksen kuvassa jatkuvuus ihmisen ja ympäristön välillä on parodinen. Jäljitteleekö pöytäliina paidan kuosia vai päinvastoin? Ruukkukasvin kanssa seisova mies on sommitelman keskus, mutta hän ei tunnu hallitsevan tilaa, vaan seisoo kiikkerästi paikallaan. Muotokuva-attribuuttina esimerkiksi kirja kertoo sivistyksestä, käsityöt naisen omasta ajasta ja aivotyöstä, mutta ruukkukasvia pitelevä mies ei ole mikään topos. Miehen itsetietoinen katse ei nimen puuttuessa kerro minulle, kuka hän on, eikä hänen ilmeensä paljasta minulle mitään hänen tilanteestaan, vaikka kasvot ovat keskeisiä kommunikaatiossa. Tila on spartalaisen mitäänsanomaton surrealistisella twistillä, unheimlich.

Litistyneessä tilassa seisominen korostaa tilanteen rakennettua luonnetta, varsinkin siksi, että olen tietoinen ylhäisön ja porvariston muotokuvista, joissa henkilö on upotettu huolellisesti tilaan. Ylhäisön ja porvariston muotokuvissa kuvattu henkilö hallitsee myös hänen selkänsä takana näkymättömissä olevaa tilaa, esimerkiksi ikkunasta avautuvaa maisemaa. Šarūnaksen valokuvassa henkilön suhde edes hänen välittömään ympäristöönsä ei ole selvä. Tilasta ja tilanteesta ei saa selkoa, ja se vaikeuttaa henkilön paikalleen naulaamista samalla tavoin kuin hänen nimettömyytensä. 

 Mielenkiintoni miehen persoonaa kohtaan lopahtaa. Kuvaa katsoessani huomaan, että etsin sen tulkinnan avainta toisten kuvien kautta, en niinkään kuvatun henkilön yksilöllisistä ominaisuuksista. Etsin yhtäläisyyksiä ja löydän eroja, kuten verratessani kuvaa Turusen muotokuviin, mutta erot ovat merkityksellisiä ja auttavat minua tulkinnassani.

Kuusamon tutkimassa Henri Bromsin muotokuvassa ympäristön mimeettinen esitys on korvattu viitteillä, kuten puolikuulla. Rinnukseen kiinnitettävän ansiomerkin tilalla on hieman vinossa oleva miniatyyrimaisema veneineen. Epäkonventionaalinen esitys ei kuitenkaan vaikuta lukutapaan – Bromsia ympäröivät yksityiskohdat kertovat hänen työstään, persoonastaan ja kiinnostuksen kohteistaan. Yksityiskohdat ankkuroituvat henkilön persoonaan, vaikka maalaus kommentoi myös miljöömuotokuvan lajityyppiä. Šarūnaksen muotokuvassa ei näin käy, kuvan teema on muotokuvana oleminen. Representaatio sekä puhuttelee että vieraannuttaa. Puhuttelevuus syntyy kuvien pohjalta, erojen ja yhtäläisyyksien tunnistamisesta, vaikka mitään alkuperäistä kuvaa ei pystyisikään nimeämään.

Kirjallisuus

Clarke, Graham: Public Faces, Private Lives: August Sander and the Social Typology of the Portrait Photograph. The Portrait in Photography. Reaktion Books 1992. 71-93.

Kuusamo, Altti: Kasvojen merkkiluonteen läpinäkyvyydestä. Kasvojen elävöittämisen kielioppia. Merkitysten maailmantorilla, toim. Sam Inkinen et al. 2008. 13–43.

van Alphen, Ernst: The Portrait’s Dispersal: Concepts of Representation and Subjectivity in Con-temporary Portraiture. Portraiture: Facing the Subject, toim. Joanna Woodall. 1997. 239–256.

Kuvalähteet:

http://cargocollective.com/sarunas/Own-place
(Šarūnaksen kuvat)

http://www.hiilinielu.fi/Turunen/portfolios/Sivut/against_the_wall_seinaa_vasten.html
(Turusen kuvat)