RIP 90's

Kävin Veturitallin Herb Ritts –näyttelyssä pikaisesti avajaispäivänä ja nyt viikonloppuna uudestaan paremmalla ajalla. Olen kasvanut Music Televisionin parissa. Monet näyttelyssä esillä olevat valokuvat poptähdistä veivät mukanaan aikaan, jolloin luin kaiken mahdollisen suosikeistani ja katsoin kaikki ohjelmat, joissa heistä oli juttua. En aikaisemmin tiennyt, että Ritts on ohjannut myös musiikkivideoita, kuten Madonnan Cherish, Chris Isaakin Wicked Game ja Janet Jacksonin Love will never do without you. Ehkäpä en liioittele, jos sanon olevani taidehistorian opiskelija osaksi musiikkivideoiden ansiosta. Samalla, kun katsoin elokuvia laidasta laitaan, Barry Lyndonista Araknofobiaan, Music Television pyöri koko ajan taustalla. Ritts on ollut merkittävä tähdentekijä mustavalkoisilla kuvillaan.

Näyttelyn ääniopastuksessa kerrotaan, että Ritts totesi Levi's-mainoksen kuvauksissa mallilleen Fred Hardingille, että tästä tulee tähti. Tokaisun kirvoitti yksi ainoa onnistunut kuva, jonka Ritts otti huonosti sujuneen kuvauspäivän päätteeksi. Valokuvalla on vaikutusvoimaa. Tästä johtuen en ole juurikaan ollut kiinnostunut maalauksesta. Vaikutusvoimalla en tarkoita sitä, että yksi valokuva voi muuttaa maailmaa. Siihen olen toki liian kyyninen. Sen sijaan toisesta ihmisestä otettu magneettinen valokuva voi kulua puhki sellaisen henkilön käsissä, jota se puhuttelee. Ritts halusikin ottaa kuvia, jotka viehättävät ja vetoavat.

Näiden suurikokoisten mustavalkokuvien edessä on kuitenkin huomioitava Jean Baudrillardin tapaan, että kaupalliset promokuvat asettavat esille seksiin viittaavia merkkejä kykenemättä olemaan oikeasti vietteleviä. Rittsin kuvat eivät olekaan mielestäni seksikkäitä, joskin ne vetoavat katsojaan monin tavoin. Mallikelpoisten poptähtien ja näyttelijöiden sekä supermallien poseerausten synnyttämä vaikutelma on sama, minkä saa vaikkapa Miley Cyruksen Wrecking Ball -videota katsoessa. Videolla näytetään ”seksikkäitä” asioita lähtien klassikosta, punatuista huulista, ja edetään latteaan freudilaiseen fallossymboliikkaan. Tulos on vieraannuttavan ensyklopedinen. Todellinen sex appeal on harvinaista ja tuntuu vaativan paljon muutakin – tai oikeastaan paljon vähemmän.

Rittsin kuvat kertovat nuoruuteni maailmasta ja mieleeni tulvii tähtien elämään liittyvää triviaa. Samalla kuvat kertovat laajemmin omasta ajastaan. On hätkähdyttävää saada tietää, että Ritts oli uraauurtava muotikuvaaja suosiessaan afrikanamerikkalaisia malleja. Vielä 1990-luvulla muotimaailma on siis ollut läpeensä rasistinen. Jäin pidemmäksi aikaa katsomaan kuuluisaa ryhmäkuvaa supermalleista (Stephanie Seymour, Cindy Crawford, Christy Turlington, Tatjana Patitz ja Naomi Campbell). Taidehistorian luennoilta mieleeni on jäänyt professorimme sanat siitä, miten eri vuosikymmenillä tehdyt ja otetut kuvat paljastavat ajalle leimallisen habituksen. Sanokaa 1970-luku, ja näen edessäni Sissy Spacekin ja Shelley Duvallin Robert Altmanin elokuvassa 3 naista. Mikäli supermallien ryhmäkuvasta pitäisi osoittaa detalji, mikä paljastaa ajan kulumisen, on se Axl Rosen kanssa seurustelleen Stephanie Seymourin hard rock -leijonanharja.